Hoivametsä on Alitalon tilan metsätoimipiste Kaustisen Pööskallion juurella, ja sai alkunsa erään mielikuvitusta ja intoa puhkuva yrittäjän toimesta, koska miksei! Jokaisella pitäisi olla metsäjurtta johon mennä mököttämään. Metsäalueesta on rajattu pieni osa pienen liplattavan louhoksen kupeeseen. Tällä alueella sijaitsee laavu ja käsityönä valmistettu, mongolialaisia perinteitä noudattaen rakennettu suuri kamiinalämmitteinen, villapeitteinen jurtta. Lisäksi alueelta löytyy huussi, varasto ja mahdollisuudet riippumattoiluun.
Hoivametsä toimii Alitalon tilan yrityksen alaisena, ja tilat ovat yrityksen yksityistä omaisuutta – joten valitettavasti ihan ketä vaan ohikulkija ei pääse meidän huussiin pökälöimään!
Hoivametsä on osa Alitalon tilan asiakastoimintaa, kuten greencare-työtoimintaa ja muita, eläinavusteisia terapiapalveluita. Alitalon rakkaat asiakkaat saavat nauttia Hoivametsästä osana omaa arkeaan säännöllisesti. Nämä ovat ihmisiä, jotka ovat lunastaneet paikkansa Hoivametsän sydämessä jo sillä hetkellä, kun pääsivät osaksi Alitalon tilan taikaa.
Sen lisäksi Hoivametsä tarjoaa myös omana erillisenä palvelunaan kuluttajille äänimaljahoitoja, ja mitähän vielä? No kun ei ole Hoivametsä vielä kertonut! Annamme kehityksen energian virrata ja Hoivametsän muovautua sellaiseksi, kuin sen haluaa. Uskomme että eteemme tuodaan ideoita ja ehdotuksia, joista osa kutsuu ja osa ei. Sen tiedämme, että Hoivametsä tulee tarjoamaan sitä omaa parastaan juuri oikeille ihmisille. Hoivametsän sydän, väkevä jurtta odottaa omia ihmisiään jotka saavat käpertyä kamiinan lämpöön hengähtämään hetkeksi, antamaan pois niitä taakkoja jotka ovat valmiita muovautumaan joksikin muuksi 💚
Hoivametsän varauskalenteriin pääset tästä